maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kotitekoiset kasvonaamiot & -kuorinnat


Kokosin teille yhteen muutamia kotona valmistettavia kasvonaamioreseptejä, joilla voi hemmotella itseään edullisesti, luonnonmukaisesti ja herkullisesti. Kotoa löytyy yllättävän paljon aineksia kotitekoisiin naamioihin, jotka oikeasti kosteuttavat, kirkastavat, hoitavat ja kuorivat ihoa. Näitä on mukavan helppoa väsäillä ja soveltaa oman maun mukaan - ihon lisäksi myös kukkaro kiittää!


KAAKAOSTA

Kookosöljy-kaakao -kasvonaamio:

Tarvitset:
1 rkl kookosöljyä 
1 rkl kaakaojauhetta 
1 rkl hunajaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Ann vaikuttuu 5-10 minuuttia ja huuhdo lämpimällä vedellä. Naamio kosteuttaa, ravitsee ja pehmentää ihoa.

(Ohje täältä)

Suklainen kasvonaamio:

Tarvitset:
1/2 dl kuohukermaa
2 rkl kaakaota
1 rkl hienonnettuja kaurahiutaleita
1 rkl juoksevaa hunajaa

Sekoita kulhossa vatkaamaton kerma, hienonnetut kaurahiutaleet, hunaja ja kaakao. Vatkaa seosta, kunnes kerma on vaahtoutunut ja levitä kasvoille. Kaakaojauheessa on muun muassa ihon ikääntymistä hidastavia antioksidantteja.



(Ohje täältä)


AVOKADOSTA


Kurkku-avokado -naamio:

Tarvitset:
Avokadoa
Kurkkua

Sekoita kurkkua ja avokadoa keskenään niin, että niistä syntyy tahna. Levitä kasvoille ja anna vaikuttaa n. 15 min. Huuhtele pois lämpimällä vedellä. Naamio virkistää ja kirkastaa ihoa.

(Ohje täältä)


Kuoriva avokadonaamio

Tarvitset:
(Hieman) ylikypsän avokadon
1 rkl kookosöljyä
2 rkl kahvinpuruja
1 tl sitruunamehua

Halkaise avokado ja poista sen kivi. Kaavi avokado kulhoon ja muussaa se haarukalla mössöksi. Lisää mukaan sitruunamehu, kahvinpurut ja kookosöljy ja sekoita aineksista kiinteä massa. Naamion voi halutessaan laittaa hetkeksi jääkaappiin, jos se ei ole tarpeeksi kiinteä muuten. Hiero naamio pyörivin liikkein kasvoilla ja anna vaikuttaa 10-15 minuuttia (esim. saunassa) ja huuhtele.

(Ohje täältä)




JOGURTISTA

Kuoriva naamio väsyneelle iholle

Tarvitset:
2–3 rkl jogurttia
1 rkl hunajaa
2 rkl mantelijauhetta
½ tl sitruunamehua.

Sekoita ainekset keskenään massaksi ja hiero sen jälkeen sitä kasvoihin pyörivin liikkein parin minuutin ajan. Huuhtele kasvot tämän jälkeen perusteellisesti haalealla vedellä, taputtele iho kuivaksi ja levitä kasvoille hyvää kosteusvoidetta.

(Ohje täältä)


Raikastava naamio

Tarvitset:
2 rkl vastapuristettua appelsiinimehua
2 rkl luonnonjogurttua

Sekoita ainekset keskenään ja levitä seos kasvoillesi. Anna vaikuttaa vähintään 20 minuuttia ja huuhtele kasvot lämpimällä vedellä.

(Ohje täältä)


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Magic Style Brush - Björn Axén Tools by Obh Nordica


Päädyin kevättalvella ostamaan jouluna saamallani lahjakortilla paljon puhutun Magic Style Brush lämpevän muotoiluharjan, sillä olin kuullut siitä paljon hyvää - kiireisten aamujen pelastus ja äkkilähtöjen korvaamaton apu kaunistautumisessa. Kiiltoa, sileyttä, kiharaa ja tuuheutta, kaikki mahdollinen samassa paketissa - ja toimisiko tämä vielä omassakin tukassa!



Muotoiluharjoja on kolme eri kokoa, 30 mm, 38 mm sekä 45 mm, joista itselläni on tuo keskimmäinen, 38 mm. Pienin koko on oiva apu kihartamiseen ja tuomaan tuuheutta lyhyille hiuksille, kun taas isommat harjakoot on tarkoitettu luonnollisten kiharoiden tekemiseen sekä tuomaan pidemmille hiuksille tuuheutta.

Itselläni on melko ohuet hiukset ja lisävolyymi on aina paikallaan. Myöskin yön letillä olleet hiukset ovat välillä sen verran lennokkaat ja hapsut, että niitä olisi hyvä ojentaa ja ajattelin tämän olevan hellävaraisempi vaihtoehto suoritusraudankäytölle. Vältän ylipäätään kuumien laitteiden käyttöä, joten mietin jääköhän tämä kuitenkin kaapin pohjalle.

Harjasen tiheät ja ohuet piikit erottelevat hiukset hyvin, jolloin keraamisen pinnan lämpö jakautuu tasaisesti hiuksiin. Suosittelen kuitenkin harjaamaan hiukset kunnolla ennen käsittelyä, sillä mikään takkujenselvitysharja ei kyseessä ole. Selvitettyjä hiuksia on huomattavasti helpompi käsitellä ja tuloskin on sen mukainen. Myöskään märkiin hiuksiin tätä muotoiluharjaa ei ole tarkoitettu.

Harjassa on myös kiiltoa tuova ionitoiminto, jonka saa nappia painamalla päälle. Ohuista hiuksista ionitoiminto saattaa tehdä lasimaiset, joten kannattaa kokeilla harjaa myös ilman sitä.

No, millaista jälkeä tällä sitten saa aikaan? Tässä ensiksi hiukset yön ajan olleen ranskanletin jäljiltä:



Ja tässä tulos alle viiden minuutin käsittelyllä muotoiluharjan ja öljyn kera:




Tällä saa tosiaan halutessaan melko helposti myös taivutettua latvoja, tehtyä laineita sekä kohotettua tyveä, mutta tässä keskityin lähinnä kampauksen siistimiseen. Näitä kuvia katsoessa mietin itsekin, miksen käytä tuota vehjettä useammin, jos lopputuloksesta saa noin paljon siistimmän alle viidessä minuutissa...

lauantai 17. toukokuuta 2014

Golden treasure - Sp Luxe Oil


Tuoksuu karkilta, hellii hiuksia. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle puhuttaessa Wellan System Professional Luxe Oil -sarjasta. Viime kampaajakäynnillä hiukseni viimeisteltiin jollain ihanalla öljyllä, jonka tuoksuun rakastuin. Tuoksun jälkeen ihastuin pehmeyteen, jota hiukset siitä saman tien sai. Olin myyty. Satuin bongaamaan ohimennen kysymättä, mistä tuotteesta oli kyse ja toivoin, että muistaisin nimen oikein vielä kotonakin. Muistin onneksi ja googlettelin vähän hintatasoa ja kokemuksia. Hinnathan noilla tuotteilla on aika kovat, mutta löysin Villikiharan nettikaupasta kyseisen sarjan huomattavasti edullisemmin kuin muualta, joten päädyin lopulta tilaamaan sekä Sp Luxe Oil Elixirin että Sp Luxe Oil Keratin Maskin. Vaikka hinta vähän kirpaisi, täytyy sanoa, että näihin kannatti panostaa.


Omalla kohdallani öljyjen ja öljyjä sisältävien tuotteiden kanssa on se ongelma, että ne tekevät hiuksista helposti raskaat ja likaisen oloiset, jolloin öljyjä ei viitsi käyttää muuta kuin vähän ennen hiustenpesua. Sp Luxe Oil -sarja on siitä poikkeava, että se on nimenomaan suunniteltu hennoille hiuksille. Kerrankin siis oikeasti niin, että lopputuloskin on sen mukainen! Sekä eliksiiri että tehohoito sisältää kolmea eri öljyä, joista kullakin on oma tehtävänsä hiusten hoidossa: arganöljy pehmentää ja ravitsee hiusta sekä valmistelee hiukset ennen käsittelyä, jojobaöljy kosteuttaa shampoon pesemät hiukset ja suojaa niitä sekä manteliöljy, joka antaa hiuksille kiiltoa ja hoitaa niitä. 


Omat hiukseni kaipaa juurikin rakennepaikkausta ja jälleenrakentavia ainesosia, sillä latvat on melko huonossa kunnossa ja ennen kaikkea kiillottomat edelleen vuosien takaisen vaalennusurakan jäljiltä. Pieni painallus eliksiiriä riittää silottamaan ja pehmentämään, mutta välillä yöksi olen tykännyt laittaa öljyä vähän reilummin naamion omaisesti. Lisäilen sitä pitkin päivää kuiviin hiuksiin sekä pesun jälkeen sitten märkään tukkaan. Naamio puolestaan on koostumukseltaan paksua, mutta jättää hiukset ilmaviksi ja pehmeiksi. Sitä pyrin käyttämään vähintään kerran viikossa, joskus useamminkin. Erityisesti syväpuhdistavan shampoon jälkeen tuntuu, että hiukset oikein imaisee naamion itseensä.

Mikä parasta, uskottoman tuoksun (joka muuten aina saa kehuja ja jota on luultu jopa hajuvedeksi) lisäksi, öljyssä on myös lämpösuoja suoristusraudalle. Itse en juurikaan kuumia rautoja käytä, mutta monelle varmasti tuo lämpösuoja on tuo erityistä lisäarvoa tuolle eliksiirille. Kohta pitäisi laittaa ilmeisesti uutta tilausta menemään ennen kuin nuo vanhat putelit loppuu ihan kokonaan. Haluaisin testailla noita muitakin tuotteita, erityisesti tuota föönauksen alle laitettavaa Keratin Boostia.

Onko teillä kokemuksia kyseisestä sarjasta?